torstai, 9. lokakuu 2008

Ups.

Siirsin blogini ja päivitin muutokset Blogilistalle, mutta tänne en muistanut laittaa uutta osoitetta - noloa. Eli nykyisin tämä blogi majailee uuden nimen kera osoitteessa http://nasujamasu.wordpress.com/  - tervetuloa sinne!

sunnuntai, 5. lokakuu 2008

Muutto.

Koska vuodatus.net on siirtynyt Alma Median omistukseen, en viimeaikaisten tapahtumien valossa halua enää pitää blogiani tässä osoitteessa.

Blogi sisältöineen siirtyy tämän päivän ja huomisen aikana Wordpressin alaisuuteen ja uuteen osoitteeseen. Pyrin hoitamaan muuton niin, että Blogilistan kautta tätä blogia tilaavien ei tarvitse tehdä yhtään mitään pitääkseen blogini lukulistallaan :)

keskiviikko, 24. syyskuu 2008

Hikka

Eilinen lääkärikäynti sujui hienosti. Taisin piristää kyseisen lääkärin työpäivää huomattavasti - hän sai nimittäin hyvät naurut ansiostani. Kerroin, etten ollut edes yrittänyt ottaa yhteyttä neuvolaan päästäkseni neuvolalääkärille ja selitin, että yksityiselle gynekologille tuleminen oli minun tapani rangaista itseäni rahanmenolla neuroottisuudestani... No, on pakko myöntää, että lasku kyllä kirpaisi (hieman yli 100 euroa), mutta pääasia oli kuitenkin se, että sain vihdoin mielenrauhan.

Lääkäri tunnusteli kohdunsuun ja varmisti vielä ultralla, että kaikki oli hyvin (ultran näytöllä vilahti myös kovasti heiluva jalka, mikä oli hauskaa!). Kohdunsuu ja -kaula ovat napakasti kiinni, eikä kohdunkaula ole lyhentynyt. Voin siis olla ihan rauhassa, vaikka vatsa epämukavalta tuntuisikin, sillä kyse on ihan normaaleista tuntemuksista eikä mistään vakavasta. Jippii! Lääkärikäynnin jälkeen nautin kahvilassa ihanan sokerikermarasvapommin prinsessaleivoksen muodossa. Autuutta!

Edellisen merkinnän jälkeen on massussa tapahtunut kaksi kertomisen arvoista asiaa:

1. Huomasin eilen illalla, että pikkuisen naperoni potkut näkyvät jo vatsan päällekin! Kuvittelin, että tämä tapahtuisi vasta monta viikkoa myöhemmin, mutta nähtävästi olin väärässä. Oli liikuttavaa ja samalla hurjan hassua seurata, miten potkujen tahtiin nousi vatsan pintaan pieniä kumpareita. Siitä tulee varmaan nyt minulle jokailtainen ohjelmanumero...

2. Luulen, että tänään koettiin ensimmäinen hikka! Loikoilin sohvalla ja soitin vauvalle (ja itselleni) Mike Oldfieldia, ja juuri kun päästiin Ommadawnin ensimmäisessä osassa suosikkikohtaani, alkoi maha nytkähdellä tasaisin väliajoin. Sitä jatkui 10-12 kertaa tietyssä rytmissä ja sitten nytkähtely loppui. Hauska kokemus! Toivottavasti se tosiaan oli hikka eikä vauvan protesti musiikkivalintaani kohtaan...

tiistai, 23. syyskuu 2008

Rk-ultra ja epämukavuus

Rv 21+2.

Nyt on saatu käytyä siinä kovasti pelätyssä, jännitetyssä ja odotetussa rakenneultrassa. Pikkuinen näytti juuri siltä kuin pitikin: vastasi kokonsa puolesta viikkojaan ja kaikki rakenteet ja elimet olivat ultraajan mukaan kunnossa. Jippii!!! Ultran jälkeen oli ihan uskomattoman iloinen ja helpottunut olo.

Pienokaisen sukupuoli on nyt myös tiedossa, mutta se on paljastettu ainoastaan perheelle. Tuntuu jotenkin hämmentävältä tietää, kumpi siellä kohdussa köllöttelee. Nyt tulokkaaseen osaa suhtautua jotenkin selkeämmin omana itsenään eikä vain yleisesti vauvana, mikä tuntuu tavallaan aivan ihanalta.

Potkut ovat voimistuneet ja niitä tuntuu nykyään aika mukavasti pitkin päivää eikä ainoastaan iltapainotteisesti kuten aiemmin. Toisinaan pikkuinen onnistuu potkaisemaan jo niin napakasti, että se tuntuu jo epämukavalta. Enimmäkseen potkut ja muksaukset kuitenkin tuntuvat mukavalta ja vetävät suun hymyyn. On niin ihanaa saada massusta elonmerkkejä ja tietää, että pienellä on kaikki hyvin!

Maha on aloittanut mitä melkoisimman kasvupyrähdyksen. Tuntuu, että se on tuplannut kokonsa alle kahdessa viikossa! Nyt se on ihan selvä vauvamaha, jota ei enää vaatteilla juuri saa piiloon - ja se on oikeastaan kauhean mukavaa. Olen ostanut muutamia äitiyspaitoja, jotka korostavat pyöristyvää vatsaa kauniisti... en jotenkin osaa ajatellakaan, että pukeutuisin nyt johonkin isoon "säkkiin" ja yrittäisin peitellä tuota massua, sillä minusta se on kaunis. Joillekin odottaville äideille on ehkä vaikeaa hyväksyä se, miten vartalo muuttuu, mutta ainakin minä iloitsen tuosta pyöreästä massusta ja olen siitä ylpeä.

Mahakuva, rv 20+6:

20+6

Aihetta pienelle valituksellekin toki on: jostain syystä olo on ollut aika epämukava jo viikon, pari. Maha tuntuu jotenkin hankalalta. Se ei ole varsinaisesti kipeä, mutta tuntuu tukalalta ja välillä paineiselta. Se tuntuu oikeastaan vähän siltä, kuin sinne olisi sovitettu liian suuri ja hankalan muotoinen kappale sisälle. Hysteerinen esikoisodottaja minussa on hieman huolissaan, vaikka terve järki sanoo kyllä, että pakko tämän nopean mahan kasvun on jossain tuntua.

Annoin kuitenkin periksi neuroottisuudelleni ja menen tänään käymään lääkärillä, ihan varmuuden vuoksi. Better safe than sorry. Haluan kuulla ihan asiansa osaavalta lääkäriltä, että kaikki on hyvin ja tämä kuuluu asiaan.

lauantai, 13. syyskuu 2008

Hormonimyrsky

Hui, miten nopeasti aika kuluukaan! Raskauden puoliväli on melkein käsillä, ja se on jotain niin uskomatonta, että sitä ei oikein meinaa edes käsittää! Tänään on rv. 19+5 (tai itse asiassa 19+6, sillä kello näkyy ehtineen puolenyön paremmalle puolelle), ja rakenneultraan on enää viikko. Päivät kuluvat nopeasti nyt, kun ne ovat jotain muuta kuin pahoinvointia ja väsymystä.

Vatsa kasvaa vähän kerrallaan, kuten tästä uudesta kuvasta (otettu siis 19+5) näkyy:

19+5

Tälläkin kertaa vatsa näyttää minusta valokuvassa isommalta kuin se oikeasti on. Tavalliset housut mahtuvat vielä jalkaan mutta eivät ole enää millään muotoa mukavat, joten olen kyllä ihan reilusti siirtynyt käyttämään äitiysfarkkuja. Kolmet olen ostanut huuto.netistä (yhdet ovat vielä postissa hakematta...) ja vajaa viikko sitten sain kolmet housut ja kolme paitaa lainaan ystävältä.

Housujen suhteen asiat ovat nyt siis vallan mainiosti, mutta muita vaatteita on hankittava: rintaliivejä, alushousuja, muutama lyhythihainen ja muutama pitkähihainen pusero - vähintään. Äiti antoi minulle käyttöön a-linjaisen syystakkinsa, jota moittii liian kuumaksi. Voi olla, että selviän sillä jopa täkäläisistä talvikeleistä, sillä täällä pk-seudulla talvi on tunnetusti jotain muuta kuin oikea talvi...

Eilen iski ensimmäistä kertaa viikkoihin sellainen epämääräinen pelko ja angsti kaikesta tulevasta. Tähän asti olen tyytyväisenä porskuttanut menemään päivän kerrallaan nauttien olostani ja elämästäni, enkä ole suuremmin pysähtynyt (tai uskaltanut pysähtyä?) miettimään ihan toden teolla, miten valtava elämänmuutos on edessä.

No, jossain vaiheessa huolet tunnetusti hyökkäävät kimppuun takavasemmalta, vaikka niitä kuinka olisi pitkään onnistunut välttelemään. Siispä itkin puoli iltaa milloin mitäkin älytöntä huolta varmana siitä, että minusta ei mitenkään voi tulla kelvollista äitiä, että sairastun vähintään synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja kaikki ilo katoaa elämästäni, että elämäni on ohi äitiyden myötä enkä enää ikinä pääse mihinkään, että jään yksin vauvan kanssa eikä ystäviä kiinnosta seurani enää... ja niin edelleen ja niin edelleen. Kiitos hormonien, itkin jokaista pikkuistakin asiaa, vaikka kuinka järjen tasolla tiesin, että se oli typerää.

Oikeastaan siis vasta eilen ymmärsin, millaisessa hormonimyrskyssä elän juuri nyt ja miten herkkä olen pahimmillani (tai parhaimmillani). Onneksi rakas mieheni palaa huomenna työmatkaltaan, eikä minun tarvitse olla yksin kahta päivää enempää.

Pienestä masuasukista on toisinaan jo yllättävän paljon iloa ja lohtua: eilen kaiken itkemisen keskellä vatsasta tuntui lohduttavia muksauksia, jotka kaiken ahdistuksen keskellä helpottivat vähän oloa. On uskomattoman ihanaa tuntea, että sisälläni ihan oikeasti kasvaa pieni elävä olento.