Pitkä hiljaisuus! Vietimme kahdeksan päivää vanhempieni luona toisella puolella Suomea. Se oli ihanaa ja rentouttavaa - viikko poissa teki minulle todella hyvää. Sain syötyä enemmän ja paremmin kuin kotona, eikä koko loman aikana tarvinnut oksentaa kuin muistaakseni kolmesti.

Loma tarjoili myös säikähdyksen, kun vajaa viikko sitten alkoi punertava tuhruvuoto. Hätäännyin ihan hirveästi. Paikallisen neuvolan dopplerilla löytyi kuitenkin tovin etsimisen jälkeen hyvät ja voimakkaat sydänäänet, joten valtava kivi putosi sydämeltä. Sydänäänten kuuleminen oli todella pysäyttävä kokemus: se tuntui jotenkin vielä ihmeellisemmältä ja suuremmalta asialta kuin varhaisraskauden ultra. Itkin kuin Niagara ne sydänäänet kuultuani - ne olivat kauneinta, mitä olen ikinä kuullut.

Se punertava tuhruilu muuttui melkein välittömästi samanlaiseksi ruskeaksi tuhruiluksi, mitä minulla oli kuukautta aiemminkin, ja jatkui 4-5 päivää. On siis hyvin mahdollista, että sama on vielä kuukauden kuluttuakin edessä. Yritän olla panikoimatta yhtä pahasti silloin, kun se tuhruilu kaiketi sitten liittyy ihan vain kiertooni.

Tänään on rv 11+5. Huomenna on kauan pelätty niskapoimu-ultra.
Jännittää aivan kauheasti.