Eilinen lääkärikäynti sujui hienosti. Taisin piristää kyseisen lääkärin työpäivää huomattavasti - hän sai nimittäin hyvät naurut ansiostani. Kerroin, etten ollut edes yrittänyt ottaa yhteyttä neuvolaan päästäkseni neuvolalääkärille ja selitin, että yksityiselle gynekologille tuleminen oli minun tapani rangaista itseäni rahanmenolla neuroottisuudestani... No, on pakko myöntää, että lasku kyllä kirpaisi (hieman yli 100 euroa), mutta pääasia oli kuitenkin se, että sain vihdoin mielenrauhan.

Lääkäri tunnusteli kohdunsuun ja varmisti vielä ultralla, että kaikki oli hyvin (ultran näytöllä vilahti myös kovasti heiluva jalka, mikä oli hauskaa!). Kohdunsuu ja -kaula ovat napakasti kiinni, eikä kohdunkaula ole lyhentynyt. Voin siis olla ihan rauhassa, vaikka vatsa epämukavalta tuntuisikin, sillä kyse on ihan normaaleista tuntemuksista eikä mistään vakavasta. Jippii! Lääkärikäynnin jälkeen nautin kahvilassa ihanan sokerikermarasvapommin prinsessaleivoksen muodossa. Autuutta!

Edellisen merkinnän jälkeen on massussa tapahtunut kaksi kertomisen arvoista asiaa:

1. Huomasin eilen illalla, että pikkuisen naperoni potkut näkyvät jo vatsan päällekin! Kuvittelin, että tämä tapahtuisi vasta monta viikkoa myöhemmin, mutta nähtävästi olin väärässä. Oli liikuttavaa ja samalla hurjan hassua seurata, miten potkujen tahtiin nousi vatsan pintaan pieniä kumpareita. Siitä tulee varmaan nyt minulle jokailtainen ohjelmanumero...

2. Luulen, että tänään koettiin ensimmäinen hikka! Loikoilin sohvalla ja soitin vauvalle (ja itselleni) Mike Oldfieldia, ja juuri kun päästiin Ommadawnin ensimmäisessä osassa suosikkikohtaani, alkoi maha nytkähdellä tasaisin väliajoin. Sitä jatkui 10-12 kertaa tietyssä rytmissä ja sitten nytkähtely loppui. Hauska kokemus! Toivottavasti se tosiaan oli hikka eikä vauvan protesti musiikkivalintaani kohtaan...