Rv 6+4. Melkein jatkuvasti etoo. Totesin tänään miehelle tyytyväisenä, etten ole tiistain jälkeen sentään kertaakaan oksentanut. Arvaahan sen mitä siitä seurasi: kaksi tuntia myöhemmin pönttöön päätyi hieman sulanutta spagettia kaikilla mausteilla. Hyiyökyök. Pitikin mennä kehumaan!

Rinnat ovat suurimman osan ajasta pirun arat ja pingottuneet. Ne oikeasti tuntuvat siltä kuin olisivat räjähtämispisteessä. Auh. Väsymys on myös koko ajan läsnä. Jo puoliltapäivin alan olla valmis kömpimään päiväunille, mutta kun töitäkin pitäisi tehdä. En oikeasti pysty ymmärtämään, miten kukaan näiden viikkojen aikana kykenee käymään normaalisti töissä - olen juuri nyt erittäin kiitollinen siitä, että olen oma pomoni.

En minä oikeasti valita, vaikka valitankin. Tiedättehän. Kyllä minä ymmärrän, että tämä vaihe kuuluu raskauteen ja se on vain kestettävä.

Toissayönä iski ensimmäisen kerran hätä kaikesta siitä, mikä on vielä edessä. Siitä, miten kovasti elämä tulee muuttumaan. Pelko siitä, olenko riittävän hyvä äiti. Huoli jaksamisesta. Mies sai minut kuitenkin rauhoittumaan, bless him. Useimpina öinä olen onneksi niin kuolemanväsynyt nukkumaan mennessäni, etten ehdi juuri panikoida tulevaisuudesta... Zzz.