Ei ole pahemmin tullut blogattua viime aikoina. Siihen on kaksi selkeää syytä: ei ole ollut mitään erityistä asiaa ja on väsyttänyt ihan hirveästi. Välissä oli joitain parempia päiviä jolloin erehdyin jo kuvittelemaan, että oireet alkavat kadota, mutta eiväthän ne minnekään kadonneet. Nyt on taas pari päivää etonut vähän väliä ja väsyttänyt ihan hirveästi.

Menossa on rv 9+2. Aika kuluu hirveän hitaasti. Eilen sain jo kauhean itkukohtauksen kun aloin miettiä, että samaan aikaan kun odotan kuumeisesti että aika kuluisi ja selviäisin turvallisille vesille, tämä kesä lipuu ohi ilman, että jaksan nauttia siitä. Alkoi ahdistaa kauheasti. Tuli sellainen tunne, että haaskaan tässä viimeisen aidosti vapaan kesäni pariinkymmeneen vuoteen. Suurin ongelma tietysti on oma asenteeni ja optimismin puute, ei se kesän lipuminen ohi. Huokaus.

En vain tunnu pääsevän eroon väsymyksestä. Samalle päivälle voi valita vain toisen kahdesta: joko töitä tai sitten asioiden hoitoa viereisessä kaupunginosassa. Jos teen töitä, en enää jaksa lähteä ulos asioille. Jos taas käyn asioilla, olen puolikuollut uupumuksesta kotiin päästyäni eikä töistä tule enää mitään.

Viikonlopuksi olemme lähdössä miehen vanhempien mökille. Vaikka neljän tunnin automatka hirvittää, tuntuu kivalta ajatukselta päästä vähäksi aikaa pois kotoa uusiin maisemiin. Olen pirteämpi muualla, eikä minun viikonloppuna tarvitse murehtia kaupassa käymisestä tai ruoanlaitosta, kun anoppi ajaa minut joka tapauksessa pois keittiöstä, jos tarjoudun auttamaan.

Lepoa.. ah. Se tulee tarpeeseen, vaikken edes ole tehnyt mitään.