Pelätty ja jännitetty niskapoimu-ultra oli maanantaina. Kätilö oli oikein mukava ja kokemus oli kaiken kaikkiaan varsin miellyttävä. Pikkuinen poseerasi kovasti ja pyöriskeli yksiössään. Kokoa sillä oli 58 mm, mikä kätilön mukaan vastasi viikkoja 12+4, vaikka minä kuvittelin, että silloin oli 11+6. Koska erotus oli pieni, ei laskettua aikaa lähdetty muuttamaan, vaan viikoiksi merkittiin 12+1 (joka oli siis se kuukautisten alkamispäivästä laskettu alkuperäinen lukema - minähän vähensin siitä varhaisultran jälkeen kaksi päivää).

Niskaturvotuslukema oli 1,5 mm. Olisin toivonut sen olevan vähemmän, mutta toki 1,5 mm:kin on selkeästi alle 3 mm:n raja-arvon. Jos vielä verikokeetkin ovat kunnossa, ei pitäisi olla mitään hätää. Kätilön arvio tuon niskapoimu-ultran perusteella oli, että kyseessä on kaikin puolin normaali raskaus ja että kaikki on hienosti. Ihanaa!

Keskenmenon pelko on helpottanut nyt, kun viikkoja on jo 12+5. Kun ultrassa näki, että masussa on kaikki kunnossa, olen rauhoittunut aika tavalla. Pahoinvointi on vähentynyt, mikä on aivan ihanaa. Oksennan enää vain hyvin satunnaisesti - viimeksi muistaakseni kolme päivää sitten. Hampaita pestessä ja langatessa yökkäyttää edelleen helposti, mutta muuten olo on sillä saralla jo paljon parempi.

Väsymys sen sijaan on tehnyt paluun, samoin rintojen kipuilu. Tuntuu, etten jaksa mitään. Noin neljän tunnin ulkoilu ja kulkeminen (runsaine taukoineen ja bussimatkoineen) väsytti minut ihan totaalisesti muutama päivä sitten ja kotimatkalla olin nukahtaa metroon. Rinnat ovat taas kipeät, vaikka ne välillä olivat paremmat. Mies osti minulle kaarituettomat pehmeät rintaliivit yökäyttöön, ja niistä on ainakin yhden yön perusteella paljon apua.

Mieliala on jostain syystä ollut alhaalla, en tiedä miksi. Vähän väliä itkettää, ehkä hormonien takia - tai ehkä väsymyksen. No, eiköhän tämä ole ohimenevää.