Kun vointi on mikä on, juhannusta päätettiin viettää ihan kotosalla. Se on pääosin kulunut olohuoneen sohvalla television ääressä ja tässä vaiheessa scifi-sarjat pursuavat jo korvistakin. Meneillään on (nyt on jo pakko pysähtyä laskemaan)... rv 7+4 ja pahoinvointi on selkeästi yltynyt. Nyt olen rannekkeista huolimatta oksentanut jo muutamana päivänä, mutta se ei onneksi tunnu yhtä kurjalta kuin aiemmin, koska rannekkeiden ansiosta ei sentään okseta koko ajan ja ruokahalukin on parempi.

Kerroin äidilleni ja mies kertoi omalle äidilleen. Molemmat tulivat valtavan iloisiksi mutta kun tietävät, että on vielä aikaista, lupasivat olla kertomatta uutista eteenpäin. Olen kauhean helpottunut siitä, että äiti nyt tietää raskaudestani, sillä tuntuu hyvältä voida puhua hänen kanssaan asiasta. Yhtään ei haittaa myöskään se, että koska äiti on lääkäri, minulla on nyt myös oma tohtori lähellä - ei ehkä maantieteellisesti, mutta puhelimen / nettiyhteyden päässä kuitenkin.

Viime päivinä on pelottanut ehkä enemmän kuin aiemmin. Murehdin ihan typeriä asioita. Onneksi raskaus kestää niin kauan, että ehdin tottua ajatukseen vauvasta ja vähitellen kasvaa äitiyteen. Ehkä kannattaa käyttää hyväksi myös neuvolan tarjoama mahdollisuus jutella psykologin kanssa - ensimmäinen raskaus ja vauva on kuitenkin niin Älyttömän Iso Asia.

Ensimmäinen neuvolakäynti on varattu ja se on 26.6. Ainakin puhelimessa oli oikein mukavan kuuloinen ihminen, joten olen luottavaisin mielin. Mies ei pääse ensimmäiselle käynnille kanssani, mutta tulee mahdollisuuksien mukaan sitten jatkossa kuitenkin.