Rv 6+1. Päivä kerrallaan.

Tänään on ollut surkea aamu. Herätessäni totesin, että vatsa on kipeä ensimmäistä kertaa moneen päivään, ja vaikka kuinka tiesin, että se on ihan tavallista ja normaalia, alkoi ahdistaa. Tuli pelko, että saan keskenmenon. Kun sitten kerroin makuuhuoneeseen vaatteita etsimään tulleelle miehelle, niin mitä teki mies, luomakunnan kuningas? Ottiko kainaloon ja sanoi, ettei ole hätää, vai äksyilikö lattialle jääneistä vaatteistani?

Minä jäin peiton alle pyyhkimään kyyneliä. Pitää yrittää ajatella, että molemmilla oli maanantaiaamu ja huono tuuli, mutta silti... en tiedä, tuli sellainen tunne, että olen niin yksin pelkoineni. Tajusin aika selkeästi sen, että tätä elämä nyt sitten tulee olemaan ensi vuoden alkuun saakka: vaikka kaikki menisi hyvin, on huoli ja pelko läsnä päivittäin.

Pitää yrittää olla Puh eikä Nasu.